Läpinäkyvä teippisen kehitti ensin Richard Drew St. Paulissa, Minnesotassa, Yhdysvalloissa. 30. toukokuuta 1928 hakemukset jätettiin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Drew oli kehittänyt erittäin kevyen, paineherkän liiman. Alkuyritykset eivät olleet tarpeeksi tahmeita, joten Drew'lle sanottiin: "Vie tämä asia takaisin skotlantilaisille pomoillesi ja käske heitä laittamaan lisää liimaa!" ("skotlantilainen" tarkoittaa "niukkaa"). Suuren laman aikana tälle nauhalle löydettiin kuitenkin satoja käyttötarkoituksia vaatteiden korjaamisesta rikkoutuneiden munien suojaamiseen. Miksi teippi tarttuu? Se johtuu sen pinnalla olevasta liimapinnoitteesta! Varhaisimmat liimat tulivat eläimistä ja kasveista. 1800-luvulla kumi oli liimojen pääkomponentti; kun taas nykyään käytetään laajasti erilaisia polymeerejä. Liimat tarttuvat kiinni, koska niiden molekyylit muodostavat sidoksia sidottavan kohteen molekyyleihin, ja nämä sidokset sitovat molekyylit tiukasti yhteen. Liimojen koostumus... Tuotemerkistä ja tyypistä riippuen käytetään erilaisia polymeerejä.
1920-luvun alussa, kun kaksisävyiset autot olivat suosittuja, Dick Drew, 3M:n tutkija, kuuli auton korinvalmistuslaitoksen työntekijöiden valittavan, että autojen maalauksessa käytetty vahva teippi aiheutti liiallista maalin hilseilyä ja pakotti heidät jatkuvasti koskettelemaan maalia. Sitten hän alkoi kehittää matalaviskoosista teippiä, josta tuli maailman ensimmäinen maalarinteippi. 3M:n presidentti ei kuitenkaan halunnut tukea projektia, mutta Drew ei antanut periksi. Hän tarttui tilaisuuksiin pienistä tilauksista ja jatkoi tutkimustaan. Useita vuosia myöhemmin Drew keksi sellofaaninauhan. Toisen maailmansodan aikana Johnson & Johnson lisäsi vedenpitävän pinnoitteen lääketieteellisiin siteisiinsä; tästä nauhasta kehittyi myöhemmin maailmankuulu vesijohtoteippi. Sodan jälkeisen jälleenrakennustyön aikana sitä käytettiin laajalti putkityöprojekteissa, ja siitä tuli nauha, joka yhdisti maailman. Tämä on tämän hopeanauhan nimen alkuperä.
